Tosiaan koulu vie aina kaiken ajan. Tai se veisi jos siihen kunnolla asennoituisi. Jouduin yksinkin päivä kirjoittamaan peräti kaksi esseetä,
 joka mielestäni oli paljon nähden siihen, että minun pitäisi hirveästi opiskella matematiikkaa.

Miten opettajat luulevat meidän jaksavat opiskella täysillä jokaisessa aineessa, siinä missä pitäisi myös ehtiä viettämään sosiaalistakin elämää, ettei tässä ihan nuukahda. Nytkin pitäisi kaksi kirjaa lukea kouluun. Luinkin tässä tänään niistä toisen joka oli englanniksi. (Cupboard love, Roberta Leigh) Kyseinen kirja vaikutti ensiksi tylsälle, mutta luettuani sen loppuun en voinut olla hehkuttamatta siitä poikaystävälleni Noxille.
   Kirjan päähenkilöinä ovat 22-vuotias Mirandel ja Blaize Jefferson. Mirandel työskentelee kokkina ja tätä kautta tutustuu sitten lähemmin Jeffersoniin,
joka on hyvin arvostettu mies. En nyt kuitenkaan ala liikoja siitä täällä hehkuttamaan. Saatte ihan itse lukea sen jos kiinnostaa ;)

Tänään en sitten muuta olekkaan tehnyt. Jutellut noxille mitä kirjan takaa ehdin. Ja nyt rekkasin itselleni uudet tunnukset tänne vuodatukseen. Pitäähän sitä nyt viimeistään alkaa kirjoittelemaan ^-^